På svenska  |  In English  |  Sivukartta |     |     

Parkanon raakapuunkuormausalueen ratasuunnitelma

Ratasuunnitelman laatiminen ja maastotöiden aloittaminen

Liikennevirasto on päättänyt käynnistää ratalain (110/2007) mukaisen suunnitteluhankkeen Parkano pohjoinen raakapuunkuormausalueen ratasuunnitelman laatimiseksi.

Ratahallintokeskus on laatinut ratasuunnitelman ratapihan yhteyteen rakennettavasta raakapuun kuormausalueesta kesällä 2009. Suunnitelmalla ei saavutettu kaikkia hankkeelle asetettuja tavoitteita ja sen vuoksi on päätetty suunnitella uusi raakapuunkuormausalue Parkanon liikennepaikan pohjoispuolelle. Alueella tehdään suunnitteluun liittyviä maastomittauksia ja pohjatutkimuksia. Suunnittelualueen kiinteistöjen omistajilla ja muilla asianosaisilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa on oikeus olla mukana maastotöissä ja osallistua suunnitelmien valmisteluun. (Ratalaki 9 § ja 22 §)

Liikennevirasto tulee erikseen kuulutettavana ajankohtana järjestämään suunnitteluun liittyvän yleisötilaisuuden. Lisäksi suunnitelmat asetetaan yleisesti nähtäville ennen suunnitelmien hyväksymistä, jolloin asianosaisilla on oikeus lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiassa.

Lisätietoja

ylitarkastaja
Siru Koski
p. 020 637 3816
etunimi.sukunimi@liikennevirasto.fi

© Liikennevirasto