På svenska  |  In English  |  Sivukartta |     |     

Pasila-Riihimäki välityskyvyn parantaminen

Kerava-Riihimäki ympäristövaikutustenarviointi

Ratahallintokeskus on käynnistänyt alustavan yleissuunnitelman (AYS) laatimisen Pasila–Riihimäki-rataosuuden liikenteellisen välityskyvyn nostamisesta. Suunnitteluun liittyy ympäristövaikutusten arviointi (YVA) väliltä Kerava–Riihimäki. Suunnittelulla varaudutaan muuttamaan Kerava–Riihimäki-rataosuus neliraiteiseksi liikenteen kasvaessa tulevaisuudessa.

Alustava yleissuunnitelma laaditaan liikenteen, radanpidon, maankäytön ja ympäristön kannalta edullisimmasta, oikoradan erkanemiskohdan (Kytömaa) ja Jokelan välille ensimmäisessä vaiheessa toteutettavasta neliraiteisesta rataosuudesta, jonka pituus on noin 15 kilometriä. YVA:n vaatimalla tarkkuudella suunnitellaan tarvittavat toimenpiteet koko välille Kerava–Riihimäki. Lisäksi suunnitellaan tarvittavat, ratapiha-alueille painottuvat muutokset Pasilan, Tikkurilan, Keravan, Hyvinkään ja Riihimäen asemien raiteistolle.

Kartta toimii linkkinä palautejärjestelmään
YVAssa tarkasteltava hankkeen vaikutusalue. (kuva toimii linkkinä karttapalautejärjestelmään)

Ympäristövaikutusten arvioinnissa (YVA) tarkastellaan seuraavia vaihtoehtoja:

Vaihtoehto 0: Hankkeen toteuttamatta jättäminen, nykyisen radan ylläpito.

Vaihtoehto 1: Kerava–Riihimäki-rataosuuden muuttaminen neliraiteiseksi. Vaihtoehto sisältää ratapihajärjestelyjä Keravalla, Hyvinkäällä ja Riihimäellä sekä Hyvinkään ja Riihimäen välille toteutettavan pääradan raiteet eri tasossa risteävän tavaraliikenneraiteen.

Helsinki–Riihimäki-rataosa on junamäärältään Suomen vilkkain. Henkilöliikenteen suurin nopeus on 160 km/h välillä Pasila–Tikkurila ja 200 km/h välillä Tikkurila–Riihimäki.

Tavaraliikenteen suurin akselipaino on 25 tonnia. Rataosaa käyttävät Helsingistä Riihimäen ja Lahden suuntiin liikennöivä lähiliikenne, Tampereen suuntaan ja Lahden oikoradalle suuntautuva kaukoliikenne sekä Pasilan, Vuosaaren ja Sköldvikin tavaraliikenne. Rataosa on niin kuormitettu, että sille on tehtävä merkittäviä välityskykyä parantavia muutoksia, jotta rataosan sujuva liikennöinti liikennemäärien kasvaessa tulevaisuudessa voidaan varmistaa. Välityskykyä voidaan lisätä rakentamalla lisäraiteita sekä parantamalla raide- ja vaihdeyhteyksiä asemilla.

Vuorovaikutus ja tiedottaminen

Suunnittelun ja ympäristövaikutusten arvioinnin aikana järjestetään yleisötilaisuuksia, joissa hanketta esitellään ja joissa alueen asukkaiden, maanomistajien ja muiden asiasta kiinnostuneiden on mahdollista antaa palautetta suunnitelmista. Ensimmäiset yleisötilaisuudet pidettiin Hyvinkäällä, Laurea-ammattikorkeakoululla 27.5.2009 klo 18.00 ja Järvenpäässä, Järvenpää-talolla 2.6.2009 klo 18.00. Niissä esiteltiin ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa ja suunnitteluperiaatteita.

Ympäristövaikutusten arviointiselostusta ja alustavaa yleissuunnitelmaa esitellään yleisötilaisuuksissa Järvenpäässä, Järvenpään lukion auditoriossa (Lukionkatu 1), keskiviikkona 3.3 klo 18.00–20.00, Hyvinkäällä, Laurea-ammattikorkeakoulussa (Uudenmaankatu 22) Rauhala-salissa, torstaina 4.3.2010 klo 18.00–20.00 ja Riihimäellä, Kauppaoppilaitoksen auditoriossa (Kalevankatu 5), keskiviikkona 10.3 klo 18.00–20.00. Yleisötilaisuuksista tiedotetaan alueen lehdissä sekä näillä ja muilla hanketta esittelevillä internet-sivuilla.

Hankkeesta on mahdollista antaa palautetta suunnittelijoille yleisötilaisuuksissa jaettavilla palautelomakkeilla sekä sähköisesti helppokäyttöisen karttapalautejärjestelmän avulla 29.5.2009 ja 13.1.2010 välisenä aikana. Viralliset mielipiteet ja lausunnot YVA-ohjelmasta ja YVA-selostuksesta toimitetaan nähtävilläoloaikoina yhteysviranomaisena toimivalle Uudenmaan ympäristökeskukselle.

Aikataulu

Ympäristövaikutusten arviointimenettely päättyy yhteysviranomaisen lausuntoon näillä näkymin kesäkuussa 2010. Alustava yleissuunnittelu valmistuu vuoden 2010 kevään aikana, minkä jälkeen hanke jatkuu yleissuunnitteluvaiheella. Hankkeessa toteutettavien lisäraiteiden rakentamisen ensimmäinen vaihe alkaa aikaisintaan vuonna 2013.

Lisätietoja

Liikennevirasto
pääsuunnittelija
Hannu Lehikoinen
p. 020 637 3819
etunimi.sukunimi@liikennevirasto.fi

Sito Oy:

Seppo Veijovuori
puh. 020 747 6057
(projektipäällikkö)
Sakari Grönlund
puh. 020 747 6190
(YVA-vastuuhenkilö)
Liisa Nyrölä
puh. 020 747 6193
(YVA-koordinaattori)

Karttapalautejärjestelmä

Uudenmaan ympäristökeskuksen hankesivut

© Liikennevirasto