På svenska  |  In English  |  Sivukartta |     |     

Tampereen järjestelyratapihan siirron esiselvitys

Ratahallintokeskus ja Pirkanmaan liitto yhdessä VR-Konsernin kanssa ovat aloittaneet esiselvityksen Tampereen järjestelyratapihan mahdollisesta siirrosta nykyiseltä sijainniltaan Tampereen, Pirkkalan ja Lempäälän rajalle.

Esiselvityksessä määritetään nykyisen ratapihan siirron edellyttämät aluevaraustarpeet, laaditaan hankkeelle karkean tason kustannusarvio sekä tutkitaan sen kannattavuutta ja toteuttamismahdollisuuksia. Selvitys liittyy osaltaan meneillään olevaan Tampere- Pirkkalan logistiikkakeskusprojektin 2. vaiheen suunnittelutyöhön.

Tehtävän selvityksen tarkoituksena on tarjota lähtötietoja Pirkanmaan seuraavan maakuntakaavan valmisteluun rautatiejärjestelmän pitkän tähtäimen kehittämistarpeista. Suunnittelutyö kytkeytyy osittain samanaikaisesti Pirkanmaan liiton toimeksiannosta tehtävään Tampereen läntisen oikoradan esiselvitykseen.

Esiselvitys Tampereen järjestelyratapihan siirrosta on käynnistynyt elokuussa 2007 ja sen on määrä valmistua helmikuussa 2008.

Lisätietoja

ylitarkastaja
Jussi Lindberg

Pirkanmaan liitto
Projektijohtaja Pertti Fagerlund
puh. 03 2481 258 tai 050-344 4354

© Liikennevirasto