På svenska  |  In English  |  Sivukartta |     |     

RATA 2010

RATA 2010 on Liikenneviraston rautatieosaston järjestämä rautatiealan seminaari, joka pidetään joka toinen vuosi. Järjestyksessään 6. seminaari pidettiin Jyväskylän Paviljongissa 26.-27.1.2010. Seminaarissa oli tänä vuonna yli 600 osallistujaa.

Seminaarin teemana on vuonna 2010 "Rautatiet asemoi itseään".

RATA 2010 on suunnattu mm. suunnittelijoille, urakoitsijoille, liikennöitsijöille ja opiskelijoille.

Seminaarin ohjelmassa oli yleisistunto, kolme rinnakkaisluentoa kumpanakin päivänä sekä iltatilaisuus ensimmäisen päivän päätteeksi. Rinnakkaisluennot keskittyivät seuraaviin aihealueisiin: rautatieliikenne ja yhteiskunta, rautatietekniikka, turvallisuus sekä perehdytys rautatiemaailmaan.

Seminaarin valmistelutoimikuntaan kuuluivat Markku Nummelin, Anne Herneoja, Matti Levomäki, Risto Heinonkoski, Seija Hietanen, Jukka Ronni, Miika Mäkitalo, Harri Yli-Villamo, Pentti Haapala, Virpi Helle ja Sinikka Kiikka sekä Oy VR-Rata Ab:stä Matti Maijala.

© Liikennevirasto