1. Turvallisuuspolitiikan kattavuus
Ratahallintokeskuksen turvallisuuspolitiikka kattaa kaikki turvallisuuden osa-alueet.
Turvallisuuspolitiikan periaatteet ovat voimassa kaikessa Ratahallintokeskuksen toiminnassa.
Turvallisuuspolitiikka sitoo sekä Ratahallintokeskuksen omaa organisaatiota että sen toimittajia kaikissa tehtävissä.
Turvallisuuspolitiikka asettaa lähtökohdat rautatieturvallisuudelle, työturvallisuustoiminnalle ja varautumiselle.
2. Turvallisuuspolitiikan lähtökohdat
Ratahallintokeskuksen toiminta tähtää jokaisessa tilanteessa siihen, että turvallisuutta ei vaaranneta.
Ratahallintokeskuksen toiminnassa noudatetaan tinkimättä turvallisuuslainsäädännön vaatimuksia ja turvallisuusviranomaisten antamia määräyksiä.
Turvallisuuden edistämisessä käytetään parhaita turvallisuuskäytäntöjä ja ‑menettelyjä.
Turvallisuutta kehitetään aktiivisesti osana jatkuvaa parantamista.
Turvallisuutta seurataan ja mitataan. Turvallisuustavoitteet ovat osa Ratahallintokeskuksen keskeisiä tulostavoitteita.
3. Turvallisuusperiaatteet
Ratahallintokeskuksen toiminnan lähtökohtana on, että jokainen onnettomuus voidaan torjua ja vaaratilanteet voidaan ennakoida.
Ratahallintokeskuksen toiminnassa ei suvaita riskinottoa turvallisuuden kustannuksella. Tarjousmenettelyt ja toimittajien valinta tehdään niin, että turvallisuuden laiminlyönti ei ole kilpailutekijä.
Ratahallintokeskuksen käyttämien toimittajien on sitouduttava Ratahallintokeskuksen turvallisuusperiaatteisiin.
Turvallisuus on kiinteä osa jokaista Ratahallintokeskuksen tehtävää ja toimintoa. Prosessi- ja menettelykuvauksissa kuvataan turvallisuustehtävät.
Johdon sitoutuminen turvallisuuteen näkyy kaikessa toiminnassa. Johto toimii myös esimerkkinä muille turvallisuusasioissa.
Linjaorganisaatio vastaa turvallisuudesta. Turvallisuusvastuut tulevat toimivaltuuksien mukaan. Esimiestehtäviin valittavilta edellytetään oikeaa ja motivoitunutta turvallisuusasennetta.
Turvallisuus kuuluu jokaisen Ratahallintokeskuksen työntekijän velvollisuuksiin. Turvallisuuteen liittyvät tehtävät kuvataan tehtäväkuvauksissa.
Ratahallintokeskuksen toiminnassa olevat riskit tunnistetaan ennen vahinkojen sattumista. Riskienhallinta liitetään osaksi prosesseja ja hankkeiden hallintaa.
4. Turvallisuustavoitteet
Ratahallintokeskuksen turvallisuustavoitteet ovat osa rautatieliikenteelle ja radanpidolle asetettuja tavoitteita.
Ratahallintokeskuksen turvallisuustavoitteet ovat realistisia ja saavutettavissa omalla toiminnalla.
Ratahallintokeskus seuraa asetettujen turvallisuustavoitteiden toteutumista.
Turvallisuuteen liittyvät indikaattorit valitaan tukemaan turvallisuustavoitteiden saavuttamista.
Ratahallintokeskus käyttää ministeriön ja viranomaisten asettamia turvallisuusindikaattoreita
5. Hyvän turvallisuustason saavuttamisen keinot
Tehtävien ja toiminnan edellyttämä turvallisuusosaaminen
Ratahallintokeskuksen työntekijöiden turvallisuusosaaminen varmistetaan turvallisuuskoulutuksen ja -perehdyttämisen kautta.
Ratahallintokeskus edellyttää toimittajilta henkilöstönsä riittävän turvallisuuskoulutuksen ja -perehdyttämisen järjestämistä. Toimittajien turvallisuuskoulutuksen ja -perehdyttämisen tasoa valvotaan osana turvallisuusvalvontaa.
Toimittajilta vaaditaan hyvää turvallisuustasoa
Ratahallintokeskus tekee yhteistyötä sellaisten toimijoiden kanssa, jotka ovat sitoutuneet Ratahallintokeskuksen turvallisuustavoitteisiin ja -vaatimuksiin.
Ratahallintokeskus sisällyttää toimittajia koskevat turvallisuusvaatimukset ja ‑menettelyt sopimuksiin.
Turvallisuutta seurataan osana toiminnan tuloksellisuutta
Ratahallintokeskus seuraa turvallisuuden kehittymistä osana toiminnan seurantaa. Johto seuraa turvallisuuden kehittymistä jatkuvasti kuukausittaisten turvallisuusraporttien kautta.
Turvallisuutta valvotaan kaikessa toiminnassa. Turvallisuuden valvonta on osa toimittajien valvontaa. Turvallisuuteen liittyviin puutteisiin puututaan välittömästi ja toimittajilta vaaditaan korjaavien toimenpiteiden suunnittelua ja toteuttamista.
Turvallisuus on aina mukana kokouksissa ja palavereissa. Turvallisuusasiat ovat asialistojen vakioasia.
Turvallisuuspoikkeamia seurataan, tilastoidaan ja analysoidaan. Turvallisuuspoikkeamat käsitellään yhdessä toimittajien kanssa.
Turvallisuusohjeiston noudattamiseen panostetaan
Turvallisuuteen liittyvä ohjeisto sitoo sekä omaa että toimittajien toimintaa. Turvallisuusohjeiden vastaiseen toimintaan puututaan välittömästi.
Turvallisuusohjeistoa kehitetään toiminnassa tai lainsäädännössä tapahtuneiden muutosten pohjalta.
Uudet ohjeet otetaan käytäntöön tiedotuksen ja koulutuksen avulla. Samalla varmistetaan, että tieto tavoittaa toimittajat.
Turvallisuudesta tiedotetaan
Turvallisuuteen liittyvä tiedottaminen tapahtuu samalla tapaa kuin muukin tiedottaminen. Turvallisuuteen liittyvässä tiedotuksessa panostetaan positiivisten asioiden esille tuomiseen. Hyvistä turvallisuussuorituksista ja -menettelyistä kerrotaan muillekin.